-
Hotelli Kakola – vapaudu arjen kahleista
Majoitus maksettu itse Huone, tilat ja tunnelma Turku on noussut viime vuosina suosikkikaupunkieni joukkoon, niin Suomessa kuin maailmalla. Vappuviikonloppuna minua kutsui Turkuun teatterireissu. Teatteri harmittavasti peruuntui minusta riippumatta syistä jo toista kertaa, mutta Turku on silti aina hyvä idea. Huomasin Museokortti-sovelluksesta että Museokortilla saa Kakolan-majoituksesta alennusta 10 prosenttia. Huone olisi muuten maksanut 119 euroa. Persoonalliset…
-
Scandic Grand Central Helsingissä
Eliel Saarisen alun perin suunnittelema ja vuonna 1909 valmistunut Valtion Rautateiden jugendtyyliä edustava hallintorakennus muutettiin Scandic Hotels -ketjun hotelliksi keväällä 2021. VR:n Hallintorakennus on kiinteästi Helsingin rautatieasemaan liittyvä, kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kokonaisuus, joka oli toiminut lähes sata vuotta rautatiehallinnon pääkonttorina. Rakennus on suojeltu rakennusperintölailla. Yhteistyö Museoviraston kanssa jatkui tiiviinä koko rakentamisen ajan. Pisin entinen…
-
Boutique Hotel Yöpuu ja muita vinkkejä Jyväskylään
On mahdollista rakastua paikkoihin. Ensisilmäyksellä. Kävin talvilomalla entisessä opiskelu- ja asuinkaupungissani Jyväskylässä ja halusin yöpyä jossain muualla kuin perusketjuhotellissa. Majoitukseksi valikoitui hyvin nopeasti yöpuu. Hotelli Yöpuu Jyväskylässä on vuonna 1928 rakennetussa kivitalossa sijaitseva boutiquehotelli Yliopistonkadun ja Kansakoulukadun kulmassa. Paikasta tuli heti lempihotellini Suomessa. Tällaiselle ihmiselle, joka liikuttuu kaikesta kauniista ja hyvästä palvelusta, Yöpuu oli nappivalinta.…
-
Talviset Turku ja Naantali lumoavat matkailijan
Tätä matkailun ilo on minulle tavallisina aikoina sekä korona-aikoina: kauniin vanhan arkkitehtuurin ihailua, kävelyjä urbaanissa ympäristössä, julkisilla liikennevälineillä liikkumista, poikkeamista reitiltä ja väljiä suunnitelmia, ihania kahviloita ja hyvän hinta-laatusuhteen ravintoloita, museoita, kivoja putiikkeja ja kirjakauppoja, omaa aikaa. Tunnelmaa. Edes hieman isompia ympyröitä. Näitä olen viimeiset puolitoista vuotta etsinyt ja löytänyt poikkeuksellisesti pelkästään Suomesta, eivätkä talvinen…
-
Sopiiko yksilövalmennus minulle? Testissä Hengähdyshetkiä® -valmennus.
Yhteistyö: Hengähdyshetkiä® -valmennus saatu blogiyhteistyönä Huilimon/Paula Kerman kanssa (huilimo.fi) Hengähdyshetkiä, kaikki me niitä tarvitsemme arkeemme ja nykyihmisen elämään. Kun kesken kesälomaa sain yhteydenoton Kuopiosta, en empinyt yhteistyötarjousta kovin pitkään. Se sopi arvoihini ja elämäntilanteeseen enemmän kuin hyvin. Paula oli minulle tuttu joogaopettaja viikon mittaiselta joogamatkalta Montenegrossa parin vuoden takaa. Niin, niitä hengähdyshetkiä olen kaivannut…
-
Putiikkeja, kahviloita, näyttelyitä ja Graffitilandia Vaasassa
Vaasa – Suomen aurinkoisin kaupunki! Aivan sitä Vaasa ei joulukuisena lauantaina tarjoillut, mutta vaihtelua kotikaupungille sekä hyviä ostoksia, kivoja kahvilaelämyksiä ja pari kiinnostavaa näyttelyä kylläkin. Kotikaupunkini Seinäjoki häviää Vaasalle näyttelyiden ja museoiden määrässä varsinkin nyt, kun museokeskus Tiklas on vasta suunnitteilla ja Etelä-Pohjanmaan museo sen takia kiinni yli vuoden. Vaasassa näkee Seinäjokea huomattavasti enemmän myös…
-
Kirja-arviossa Anniina Nurmen Rakastan ja vihaan vaatteita
Anniina Nurmi: Rakastan ja vihaan vaatteita 247 sivua Kustantamo S&S, 2021 Arvostelukappale Kaikki me niitä käytämme, koska taaperovuosien jälkeen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää liikuskella ilman vaatteita. Anniina Nurmen kirjan nimi kiteyttää paljon omasta vaatesuhteestani: rakastan vaatteiden ilmaisuvoimaa, värien ja muotojen piristävää vaikutusta, tilanteiden ja vuodenaikojen mukaan pukeutumista, sitä että naisena voin valita lukemattomien eri…
-
Testissä Go-Rennon myymälän tuotteita
Tuotteet saatu/Go-Rento Yksi blogini kantavista ajatuksista on vinkata kiinnostavia yrityksiä. Piirin alueella Seinäjoella, entisen piirimielisairaalan maisemissa, kohoaa kauniita vaaleita rakennuksia. Viehättävässä pihapiirissä on useita toimijoita, kuten Lempikakku ja teatteri Hysteria, ja sinne on noussut viime aikoina useita yrityksiä, yhtenä niistä Go-Rento. Syyskuussa vuoden täyttäneen Go-Rennon palveluihin kuuluvat Lifestyle puoti (Seuralantie 25, Seinäjoki), tapahtumat, koulutukset ja…
-
Hävikkiviikko: tuunattu uuni-fetapata
Tämä ruoka valmistuu kokonaan uunissa eikä vaadi paistinpannulla paistovalmisteluita. Toimii siis hyvin arjen pyörityksen keskelläkin, meillä ainakaan ei haluta hirveästi käyttää aikaa ruoanlaittoon maanantaista perjantaihin. Tähän voit dumpata perusainesten lisäksi oikeastaan mitä vain kaapista löytyvää. Resepti on muokattu Liemessä-blogista inspiroituneesta Vegeviettelyksen uunifeta-gnoccheista. Perusainekset, laita uunivuokaan (noin 4-5 annosta): – 1 paketti fetaa kokonaisena 150-200 g…
-
Merenkurkun ja Vaasan parhaat: Raippaluoto, Björköby, Strömsö ja Wasa Graffitilandia
Työarjen alettua on mukava palata vielä kesälomareissuihin. Elokuun alussa tein jälleen yhden lähimatkan täällä Länsi-Suomessa, kun kävin Seinäjoelta päiväseltään Pohjanmaan puolella Merenkurkun saaristossa ja Vaasassa. Otin tälle päivämatkalle mieheni ja hänen pikkusiskonsa mukaan. Ajokortti minulla on ollut heinäkuusta lähtien, joten nykyään näillä reissuilla minä ajan osan automatkoista. Jos olet autoton, Vaasasta järjestetään bussikuljetuksia Merenkurkkuun ilmeisesti…
Got any book recommendations?